Tulen kohme
Nocturne Borealis
Kirjoitettu 2001, tekijöinä Tero Aalto ja Kati Mäki-Kuutti.
"Minun pitää tappaa itseni", mies totesi toivoen hänen vastaavan: "Jos olisin sinä, tekisin sen varmasti."
Se oli tammikuuta, mutta sillä ei ollut pahemmin väliä. Mies seisoi kynnyksellä ja katseli ovenkarmia. Hän halusi kerrankin olla täydellisen toivoton. Hän valjasti koko ympäröivän maailman tekemään hänen elämänsä mahdollisimman kurjaksi. Hän laski housunsa ja katsoi pönttöä, joka oli säälittävän lähellä ovea ja kynnystä, jolla hän seisoi. Se sopi täydellisesti hänen tavoittelemaansa tunnelmaan. Nainen laski katseensa säälivästi, vain nostaakseen sen hetkeä myöhemmin entistäkin säälivämpänä. Hän oli nähnyt liikaa.
Hän kääntyi lähteäkseen iäksi, mutta sitten mies alkoi hyräillä ja nousi paitasillaan vessanpöntön reunalle seisomaan. "Ja pesuhuoneen peiliin hän kirjoittaa, yhä uudelleen ja uudelleen..." Nainen tunnisti kappaleen Miljoonasateeksi. Hän vihasi sitä ja toivoi, että tällä kertaa hän todella hyppäisi. Tällä kertaa hän ei tulisi reunalle anelemaan. Hän ei enää auttaisi.
- Tuo ei enää toimi! En välitä, nainen huusi.
Ei hän ollut koskaan ennenkään välittänyt, mutta sitä hän ei voinut myöntää itselleen. Mies jatkoi: "Mä en jaksa enää..."
- Kuule, en mäkään. Voit minun puolestani kuollakin. Mulla on elämä!
Tästä hän ei ollut aivan varma, mutta se oli kuulostanut niin hyvältä siinä myöhäisillan elokuvassa, jossa Demi Moore oli selvinnyt ihan yksin Amerikan kovimmasta upseerikoulusta. Katsoessaan nainen oli ajatellut, että ehkä sittenkään ei ollut liian myöhäistä. Hän oli kuitenkin aina nauttinut miesten alistamisesta. "Hyppää pönttöön", hän totesi veljelleen, joka yhä seisoi sen reunalla.
Mies astui toisella jalallaan pönttöön, mutta piti toisen vielä reunalla. Hän otti partasudin käteensä. "Olen umpikujassa!" hän suorastaan huudahti ja työnsi sen suuhunsa. Hän lähti kaatumaan taaksepäin, partasuti suussa, ponnaten vauhtia vessanpöntön laidasta. Hän kaatui seinän läpi. Kaikki tuntui vajoavan. Naapurit olivat riemuissaan, sillä heillä oli muutenkin tylsä elämä. He keittivät kiisseliä ja leipoivat Sunnuntai-margariinilla, mutta heidän kissansa oli ollut kuollut jo 3 vuotta eivätkä he tuntuneet huomaavan asiaa.
Nainen tuijotti tyhjyyteen, joka oli hajonneen seinän takana ja hänen päänsä sisällä. Hän otti kenkänsä ja pudotti toisen vessanpönttöön ja heitti toisen naapurien ikkunan läpi. Sitten hän katsoi aukkoon, johon hänen edesmennyt veljensä oli kadonnut. Hän vei huulilleen vihaamansa sävelet: "Hän menee pesuhuoneesta keittiöön ja keittiöstä taivaaseen." Noihin säkeisiin henkilöityi kaikki, mitä hän vastusti. Nyt ainakin yksi oli poissa pelistä. Ensimmäistä kertaa elämässään mies oli ollut sanansa mittainen. Ja myös viimeistä.
Nainen ajatteli hetken, kuinka dramaattista olisi löytyä samasta haudasta veljensä ja naapurin kissan kanssa, mutta sitten muisti, ettei Kate Winsletkään kuollut Titanicissa. Jonkun täytyi säilyä kertomaan tarinaa jälkipolville ja tuhoamaan todisteet. Niinpä hän otti vessaharjan käteensä ja hinkkasi murtunutta reunaa verestä. Sitten hän otti kännykän ja lähetti tekstiviestejä olemattomiin numeroihin. Kukaan ei koskaan saisi tietää, mitä häpeällistä hänen suvussaan oli tapahtunut. Kuin tietäen tulevaisuuden syntinsä ja unohtaen menneisyyden häpeänsä hän sanoi: "Jeesus on jumalan poika!" Sitten hän sammutti valot.
Naapurin kissan henki oli tarkkaillut tapahtumia katon rajasta ja tuumi, että nainen oli hullu kuin muovipullo. Mutta miestä hän suorastaan sympatisoi ja toivoi, että tämän uudelleensyntymä olisi kenties hänen salainen rakastettuna - muodossa tai toisessa.
Kissa oli oikeassa, sillä mies syntyi uudelleen sillä samalla hetkellä. Hänen henkensä siirtyi hänen ainoan sisarensa ruumiiseen, partasuti vessaharjaan. Jossain kaukana Miljoonasade lopetteli keikkaansa. Jossain vessan raunioissa nainen itki ja nautti vallastaan. "Kukaan ei ole kuollut", luki lopputeksteissä.
