Se on ollu Rätti

Nocturne Borealis

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kirjoitettu 2002, tekijöinä Tero Aalto ja Kati Mäki-Kuutti.


Mökillä ei ollut mitään anksteja, se oli täysin kivinen hökkeli, kerrassaan mainio vaahtokarkkien käristykseen ynnä muuhun aerobiseen toimintaan. Se tahtoi kaikista eniten röhkiä kuten röhkivä sika, kuin röhkivä lehmä, pulla. Lentämisestä se ei sentään unelmoinut, sillä lapsi maan se oli vaan.

Eräänä päivänä meni kaksi muijaa mökkiin. Olivat ne kavaltaneet seslonkeja jo päiväkausia ja päivänkakkarat olivat kuihtuneet, ylipäätänsä seslonki oli niiden keskuudessa suuri tabu, puhumattakaan sen kavaltamisesta.

Mökki sen sijaan oli hyvin "vapautunut!" eikä lainkaan välittänyt, mitä sylki suuhun tuo. Se huvitteli ajatuksella, miten muijat kutittivat sen selibaattista lattiaa, joka ei vielä koko elämänsä aikana kertaakaan ollut kokenut tilannetta, jossa se olisi voinut ottaa housut pois.

Muijat olivat kovin limaisia, mikä toisinaan hyvinkin järkytti p-kakkaroita. Mökki sen sijaan piti "sellaisista jutuista". Itseasiassa se oli ajatellut luopua koko mökkeydestään ja ruveta kanaksi. Kanalla oli tarpeeksi filosofista pohdiskelua jo syntymästään lähtien, eikä mökki ollut aikonut kuitata "Kumpi oli ensin"-klassikkodilemmaa jollakin yksinkertaisella evoluutioheitolla. Kanat olivat tyhmiä.

Henkilökohtaiset työkalut