Aito hautakalkki
Nocturne Borealis
Kirjoitettu 13.7.2007, tekijöinä Tero Aalto ja Ilari Sani.
Kalmiston ruostuneet ruusuportit kolkkasivat hyytävän yötuulen niitä kalkitessa.
Oli perjantai ja kolmastoista, kaikkien kauhujen ja kalmojen yö, joka pian olisi neljännentoista aamuyöksi taittuva, minkä jälkeen viidestoista yö jo odotti rippileirien lauluseurueita. Se olisi, vaikkeivät he sitä vielä tienneetkään, heidän 11:s hetkensä.
Maan alla tapahtui. Nimittäin juhlat! Kreivitär Begonia af Blasén oli kutsunut kaikki hienostoruumiit luokseen tanssimaan poloneesia ja maistamaan majoneesia.
Hienostoruumiit olivat kaikki edesmenneitä hienostorouvia, joille oli nyt löydettävä soveliaat tanssikavaljeerit, ja näitä nämä olivat menossa rippileiriltä hakemaan. Leirikeskus oli nimittäin juuri täyttyvä uhkeista nuorukaisista, jotka olisivat toki rouville hieman turhan kypsymättömiä, ja tuskin hallitsisivat poloneesia, mutta muilta osin he kelpaisivat mitä parhaiten. Poloneesi oli kuitenkin helppo tanssi, ja majoneesia pidettiin muutenkin tärkeämpänä, vaikkei tätä Begonia-rouvan kuullen tohdittukaan sanoa.
"Me uskomme tulevaisuuteen", lauloivat nuorukaiset, jotka uskoivat tulevaisuuteen, koska eivät tienneet viime hetkiensä tulleen. Kameekorut helkkyen syöksyivät hienostorouvat maan povesta povet töröllään ja sanoivat: "Kukkuu!", minkä jälkeen he jatkoivat kulkuaan kohti leirinuotiota.
"Rouva varjele!" totesivat kaikki osapuolet yhdestä tai mahdollisesti useammasta suusta, mutta Hän oli juuri saamassa uuden runokokoelmansa kuukusista kypsäksi, eikä näin ollut tuolla hetkellä kaikkikuuleva.
Miestä lakosi kuin lakanaa, kun leidit kävivät kiinni heidän kurkkuihinsa ja turnipseihinsa, munakoisoista puhumattakaan. Vastarinnan ollessa tyystin taltutettu, kaivettiin esiin aitoa hautakalkkia ja kalkittiin uhrit aidon kelmeän olemuksen jouduttamiseksi.
Pian kaikui kalmistossa tanssin tahti, kun rouvat veivät, ja nuorukaiset olisivat vikisseet, jolleivät heidän kurkkunsa olisi olleet täynnä pölisevää hautakalkkia. Mutta ei huolta, vikisemisestä piti huolen Begonia-rouvan uskollinen Måsse-luudeli, joka seurasi tapahtumia sivummalta. Jossain kaukana nuoriso-ohjaaja huhuili kadonneen laumansa perään.
Aamun koittaessa kohtasi nuoriso-ohjaajan kaamea näky: loppuun kulutettuja tanssikenkiä, tyhjennettyjä majoneesisammioita ja kalkkisia sylikoirankakkoja. Valkea tomu peitti koko tantereen poloneesin viimesävelen vielä kaikuessa kalmiston porteissa.
